Pääjohtaja Erkki Liikanen: Mauno Koivisto talousmiehenä ja päättäjänä
Ingvar Carlsson: Finland och Sverige i Europa i förändring
Kansliapäällikkö Jaakko Kalela:
Suomi, Itämeri, Eurooppa
Professori Pauli Kettunen: Eturistiriidat ja suunnittelu yhteiskuntapolitiikassa
VTT Pekka Sutela: Tulevaisuuden Venäjä
Kommentit
Yksi vastaus artikkeliin “Lue täältä Mauno Koivisto -juhlaseminaarin puhujien alustukset”
Suomi, Ruotsi, EU ja rahaliitto
Seminaarin arvokasta antia oli Ingvar Carlssonin selostus hänen hallituksensa linjauksesta 26.10.1990, jonka mukaan he alkoivat valmistella EY-jäsenyyden hakemista. Hän kutsui linjausta sanalla ’skrivelse’ (myös HBL 26/11/2017) ja sanoi, että sen aiheuttama presidentti Koiviston ärtyneisyys johtui enimmäkseen väärinkäsityksestä.
Jaakko Kalela selosti asian kattavammin ja kertoi Koiviston varsinaisesti ärsyyntyneen vasta ulkoministeri Sten Anderssonin pari päivää myöhemmin julkisuudessa esittämästä ehdotuksesta, että Ruotsi, Norja ja Suomi jättäisivät vuodenvaihteessa yhdessä EY-jäsenyyshakemuksen. Kalelan mukaan Koivisto moitti julkisuudessa sitä, ettei Suomea sovitun mukaisesti informoitu linjanmuutoksesta, mutta varsinainen syy oli itse linjanmuutos, mitä ei kuitenkaan ollut sopivaa sanoa. Koivisto katsoi tuohon aikaan vielä voimakkaasti, että ETA-neuvotteluista on ensin rakennettava turvaverkko ja että täysjäsenyyttä on parempi selvittää vasta sen jälkeen.
Carlssoninkin tarinaa on syytä kunnioittaa siinä suhteessa, että hänen hallituksensa päätös lokakuussa 1990 koski vasta jäsenyyshakemuksen valmistelun aloittamista. Jatkon kannalta on kuitenkin yhtä tärkeää todeta, että Carlssonin hallitus jätti myös virallisen EY-hakemuksen seuraavana kesänä, 1.7.1991.
Jos lokakuussa 1990 Suomen ja Ruotsin tiet alkoivat erkaantua, jatkoa seurasi.
Carl Bildt sai Carlssonilta valmiiksi katetun EY-pöydän voitettuaan syksyn alussa vaalit ja tultuaan pääministeriksi. Sen jälkeen moni ruotsalainen piti parempana, että Suomi karistetaan kannoilta, jotta Itävallan ja Ruotsin jäsenyys voisivat toteutua nopeasti. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, kun EY:n huippukokous Maastrichtissa joulukuussa 1991 jätti oven auki muillekin EFTA:n jäsenille.
Tuolloin 60 prosenttia ruotsalaisista kannatti EY:öön liittymistä ja vain 20 prosenttia vastusti. Carl Bildtin hallitus erehtyi uskomaan, että he saisivat kansalaiset hyväksymään merkittäviä julkisen talouden leikkauksia väittämällä, että EY-jäsenyys, etenkin jäsenyys rahaliitossa tätä muka vaatisi.
Runsaassa puolessa vuodessa EY-jäsenyyden kannatus romahti: kannattajia oli syksyllä 1992 vain 36 prosenttia ja vastustajia 40. Ruotsin hallitus näki, että jäsenyys oli vaarassa kaatua. Jotta näin ei kävisi, hallitus vakuutteli, ettei Ruotsin tarvitse liittyä rahaliittoon.
Selostin nämä vaiheet aikanaan Helsingin Sanomissa 5.5.1998 julkaistussa artikkelissa, pari päivää sen jälkeen, kun oli päätetty, että 11 maata muodostaa rahaliiton 1.1.1999, Suomi mukana, Ruotsi ulkona. Näin näiden maiden tiet erosivat yhden EU:n keskeisen instituution eli rahaliiton suhteen. Näin kävi ja tämä pysyy niin pitkälle kuin silmä siintää.
Silloinen artikkelini ’Suomen ja Ruotsin Emu-tiet erosivat jo 1992’ on HS:n sivuilla
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003713957.html
Unto Hämäläisen kirjoittama artikkelin esittely kuului: ”Suomi ja Ruotsi noudattivat jo 1992 eri taktiikkaa pyrkiessään Euroopan unioniin ja Emuun. Ruotsi kytki EU-jäsenyyden ja valtion budjettileikkaukset yhteen, ja perusteli leikkauksia Emulla. Suomi perusteli samoja leikkauksia valtiontalouden hoitamisella, arvioi tohtori Heikki Oksanen vertaillessaan Suomen ja Ruotsin Emu-teitä”, ks. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003714005.html