Asuntorakentamisesta kärkihanke kaupunkipolitiikkaan

Kaupunkitutkimuspäällikkö Kauko Aronen, Kuntaliitto

Keskustelutilaisuus YPSYssä 16.11.15 Asuntorakentamisesta kärkihanke kaupunkipolitiikkaan

1. Tausta: Kaupunkien ja kaupunkiseutujen merkitys talouskasvun ja työllisyyden kehityksen kannalta on lähtökohtana tunnistettava

Kaupunkien ja kaupunkiseutujen merkitys talouskasvun ja työllisyyden kehityksen kannalta on lähtökohtana tunnistettava. Suomi tarvitsee uutta kasvua ja uuden hyvinvoinnin luomista. Tehokas tapa saada Suomi kasvuun on satsata kaupunkeihin, sillä kaupungit ovat kansantalouden todellinen vahdittaja. Kaupungit ovat tätä kautta myös Suomen hyvinvoinnin keskeinen kivijalka. Samalla kaupungit ovat olennainen osa aluekehittämistä ja ne toimivat vuorovaikutuksessa niitä ympäröivien laajempien toiminnallisten alueiden kanssa. Suomi on pieni maa, jossa uudistumisen edellytyksenä on kaupunkialueiden ja valtion tavoitteiden suuntaaminen samoihin päämääriin. Se edellyttää kumppanuutta, tehokasta yhteistä tavoitteiden asettelua.
2. Kehityshaasteet, joihin on haettava vastauksia

Kahden viime (Kiviniemi ja Katainen, sittemmin Stubb) hallituskauden aikana Suomessa on harjoitettu tiivistyvää kaupunki- ja kaupunkiseutupolitiikkaa. On pyritty yhä kokonaisvaltaisempaan eurooppalaisen kaupunkipolitiikan otteeseen, jossa kilpailukyvyn rinnalla tavoitteina ovat kaupunkiseutujen ympäristöllinen ja sosiaalinen eheys. Viima mainitut nousevat pitkällä tähtäyksellä myös kilpailukyvyn osatekijöiksi. Näihin tavoitteisiin on pyritty mm.. PARAS -hankkeen kaupunkiseutusuunnitelmilla, MAL -aiesopimuksilla ja kaupunkiseutujen kasvusopimuksilla.

Kuitenkin kaupunkiseutujen kehityksessä on yhä haasteena samat asiat: yksittäisten kuntien päätökset eivät aina välttämättä palvele koko seudun menestystä parhaalla mahdollisella tavalla, kaupunkiseudun kunnat kilpailevat epäterveesti maankäyttöpolitiikan keinoin ja kaupunkiseuduilla tapahtuu sosiaalista segregaatiota, joka noudattaa myös kuntarajoja. Segregaation haittojen torjuminen ja mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen ovat tärkeitä nimenomaan kasvutekijöinä kaupungeissa ja tärkeä ulottuvuus kaupunkiseutujen sopimuksellisessa kehittämisessä.

Keskeinen väline on kaupunkien ja valtion välinen sopimuksellinen kehittäminen. Tavoite tulisi olla kaupunkien ja valtion välisen sopimuspolitiikan kehittäminen seuraavalle tasolle, jossa sopimukset kannustavat kaupunkeja aktiiviseen kasvu- ja kilpailukykypolitiikkaan, seudullisesti vahvaan ja yhtenäiseen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluun sekä sosiaalisen eheyden vahvistamiseen.

Sopimusten tulee olla strategisempia, kohdistetumpia ja niillä tulee olla enemmän vaikuttavuutta taloudelliseen ohjaukseen. Valtiokonsernin eri toimijoiden tulee sitoutua vahvemmin sopimuspolitiikkaan. Valtion eri politiikkavälineitä kootaan nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja tiiviimmin elinvoimaisten kaupunkien kehittämiseksi. Myös sosiaalista kestävyyttä vahvistavat politiikat kytketään läheisemmin osaksi kaupunkien kehittämistä.

Sipilän hallitus ei ole jatkamassa edellisten hallitusten oikeansuuntaista kaupunkipoliittista linjaa vaan pikemminkin luopumassa siitä.
3. Kohtuuhintaisen asuntotuotannon merkittävä lisääminen kasvuseuduilla kaupunkipolitiikan kärkihankkeeksi – kaupunkisopimukset tukemaan asuntotuotantoa

Pääkaupunkiseudun ja osittain muidenkin kasvuseutujen ongelmana on riittämätön kohtuuhintaisen asumisen tarjota. Maahanmuuton lisääntyminen ja kohta alkava turvapaikanhakijoiden oleskelulupien myöntäminen aiheuttaa suurten kaupunkien asuntopolitiikalle kestämättömän tilanteen jos mitään ei tehdä. Useimmat maahanmuuttajat hakeutuvat näille samoille seuduille, jossa jo on monikulttuurinen asujaimisto.

Kohtuuhintaisen asumisen riittämätön tarjota johtaa liialliseen markkinaehtoisen asumisen hintojen nousuun. Tosin päin, kohtuuhintaisen asumisen lisätarjonta johtaa markkinaehtoisen asumisen hintapaineiden vähenemiseen. Kohtuuhintaisen asumisen riittämätön tarjonta johtaa myös asumistukimenojen kasvuun. Näin on Suomessa käynyt.
http://www.kela.fi/-/asumistukimenojen-kasvu-jatkuu?inheritRedirect=true
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1435373665293

http://www.hs.fi/kaupunki/a1443589838723

Asuntojen hintojen liiallinen kallistuminen johtaa myös kaupungistumisen hidastumiseen koko yhteiskunnan ja talouskasvun tavoitteiden kannalta liian hitaaksi ja kaupunkien epätoivottavaan hajautumiseen.

Asuntopolitiikassa kohtuuhintaisen asumisen tarjota ja asumistukimenojen kasvu ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa. Jos emme tee ensimmäistä, joudumme tekemään toista yhä enemmän ja samalla yhteiskunnan varoja käytetään tarpeettomasti kaupunkiseutujen kasvavien maan ja asuntojen arvojen sekä vuokrien rahoittamiseen.

Tästä syystä asuntopolitiikan koko ketju on käynnistettävä kohtuuhintaisen asumisen tarjonnan lisäämiseksi: 1.) maapolitiikan käyttö kohtuuhintaisen tonttimaan hankkimiseksi, 2.) tontinluovutukset ARA-ehtoiseen kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, 3) julkiset yleishyödylliset rakennuttajat (eivät vedä välistä alle markkinahitaan saamansa tontin etua, ei ylisuuria tuottotavoitteita) lisäävät kohtuuhintaisen asumisen tarjontaa ja rakentamista, 4.) kaupunkiseutujen kunnat eivät pallottele kohtuuhintaisen asumisen tarjonnalla.

Näin turvataan Kuntalaissa todetut ehdot:

Harjula & Prättälä (2015, 866-867): ”Kuntalain 130§ ei kiellä kiinteistöjen luovutusta tai vuokrasopimusten tekemistä käyvästä markkina-arvosta poikkeavasti, edellyttäen, että valtiontukisäännöksiä on noudatettu (ei suosita joitakin markkinoilla toimivia toimijoita KA). … Säännöksellä ei puuttua esimerkiksi riittävän tonttimaan tarjoamiseen asuinrakentamiseen. Kunta voi luovuttaa ja antaa vuokralle kaavatontteja markkinahintaa alemmalla hinnalla sosiaaliseen asuntorakentamiseen… Valtio tukee sosiaalista asuntotuotantoa monenlaisilla tukimuodoilla, jotka ovat julkisen palvelun velvoitteeseen liittyviä, SGEI-tukia (EU-termi: yleishyödyllisiä palveluita, sevices of genral economic interest). …. Korkotukilainojen hyväksymisestä ja investointiavustusten myöntämisestä vastaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä ARA). Kunta voi luovuttaa tai vuokrata tontin valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa varten markkinahintaa alemmalla tasolla. Tällöin markkinahinnan ja ns. ARA-hinnan välinen erotus voidaan lukea valtion korkotukeen ja investointiavustukseen liittyväksi SGEI-tueksi, jossa tuen myöntäjänä on ARA:n sijasta kunta. Jos tällaista liitännäistä tukea myönnetään, tontin luovutus – tai vuokraussopimuksen ehdoissa on varmistuttava siitä, että tuki ei valu toimintatukena muuhun kuin sosiaaliseen asuntotuotantoon.”

Valtion ja kaupunkiseutujen välisten sopimusten (MAL-aieopimusten ja muilla kaupunkiseuduilla kasvusopimusten, joissa MAL-sisältö), vahvistamine on valjastettava keinoksi kaupunkipolitiikan asuntopoliittisen keihäänkärjen toteuttamiseen. Tarvitaan vahvempi valtion sitoutuminen sopimuksiin niihin liittyvän infrastruktuurin rakentamiseksi (vrt. Pisara) ja kuntien sitoutuminen sopimuksiin kuntien välisen haitallisen kilpailun poistamiseksi.